Mies itäsaariston
Mua Haapasaareen taksivene kyyditsee,
syysmyöhään turisteja muita kun ei käy.
Eikä asukkaitakaan ole monta sijoillaan.
Mä yhtä sinne lähdin tapaamaan.
Hän rantapolun päässä minut kättelee.
Tuo äijä, jossa eivät ikävuodet näy.
Polku kiertyy ylöspäin, siinä mennään peräkkäin,
ja ukko tarpoo lujaa edelläin.
Hän katsoo kauas kadonneisiin saariin.
On tutun tuima ilme kasvoillaan.
Muodoltansa muistuttaa ulkoluodon katajaa,
kuin taittua ei voisi milloinkaan.
"Kas, kun et jäänyt Seurahuoneen baariin"
Hän pysähtyen tekee havainnon.
Kassin pohjaa kopeloin, näytän pullon jonka toin.
Jo naurahtaa mies itäsaariston.
Kun mökissään mies makuun pääsee konjakin,
jo lähes säyseästi mulle tarinoi:
"Miten oikeasti niin, sitä ennen elettiin."
"Ei asioita tehty kaupunkiin."
Hän eloisasti kuvaa kylät Seiskarin
ja tytärsaaret, sieltä morsiamen toi.
Sitten lasin pohjaan juo, katseen ulapalle luo
ja lausuu, että riittääpähän tuo.
Hän katsoo kauas kadonneisiin saariin.
Ne verhoutuvat sumuun kyynelten.
Sitten innostuu taas hän entistäkin enemmän:
"Me omistimme luodon jokaisen!"
Mä tuijotan mun tyttäreni vaariin.
Suursaaressa sen synnyinseutu on.
Vaikka on jo hämärää, silmiin hyvin häämöttää
tuo kaukoranta itäsaariston.
Hän katsoo kauas kadonneisiin saariin,
kuin kurkoittaen yli aallokon.
Ja hän elää siksi vaan, että vielä uudestaan
sais kerran kiertää itäsaariston.
syysmyöhään turisteja muita kun ei käy.
Eikä asukkaitakaan ole monta sijoillaan.
Mä yhtä sinne lähdin tapaamaan.
Hän rantapolun päässä minut kättelee.
Tuo äijä, jossa eivät ikävuodet näy.
Polku kiertyy ylöspäin, siinä mennään peräkkäin,
ja ukko tarpoo lujaa edelläin.
Hän katsoo kauas kadonneisiin saariin.
On tutun tuima ilme kasvoillaan.
Muodoltansa muistuttaa ulkoluodon katajaa,
kuin taittua ei voisi milloinkaan.
"Kas, kun et jäänyt Seurahuoneen baariin"
Hän pysähtyen tekee havainnon.
Kassin pohjaa kopeloin, näytän pullon jonka toin.
Jo naurahtaa mies itäsaariston.
Kun mökissään mies makuun pääsee konjakin,
jo lähes säyseästi mulle tarinoi:
"Miten oikeasti niin, sitä ennen elettiin."
"Ei asioita tehty kaupunkiin."
Hän eloisasti kuvaa kylät Seiskarin
ja tytärsaaret, sieltä morsiamen toi.
Sitten lasin pohjaan juo, katseen ulapalle luo
ja lausuu, että riittääpähän tuo.
Hän katsoo kauas kadonneisiin saariin.
Ne verhoutuvat sumuun kyynelten.
Sitten innostuu taas hän entistäkin enemmän:
"Me omistimme luodon jokaisen!"
Mä tuijotan mun tyttäreni vaariin.
Suursaaressa sen synnyinseutu on.
Vaikka on jo hämärää, silmiin hyvin häämöttää
tuo kaukoranta itäsaariston.
Hän katsoo kauas kadonneisiin saariin,
kuin kurkoittaen yli aallokon.
Ja hän elää siksi vaan, että vielä uudestaan
sais kerran kiertää itäsaariston.
Credits
Writer(s): Juha Harri Vainio, Markku Henrik Johansson
Lyrics powered by www.musixmatch.com
Link
© 2024 All rights reserved. Rockol.com S.r.l. Website image policy
Rockol
- Rockol only uses images and photos made available for promotional purposes (“for press use”) by record companies, artist managements and p.r. agencies.
- Said images are used to exert a right to report and a finality of the criticism, in a degraded mode compliant to copyright laws, and exclusively inclosed in our own informative content.
- Only non-exclusive images addressed to newspaper use and, in general, copyright-free are accepted.
- Live photos are published when licensed by photographers whose copyright is quoted.
- Rockol is available to pay the right holder a fair fee should a published image’s author be unknown at the time of publishing.
Feedback
Please immediately report the presence of images possibly not compliant with the above cases so as to quickly verify an improper use: where confirmed, we would immediately proceed to their removal.