Vanhojapoikia viiksekkäitä

Saimaan saaressa pikkuinen torppa,
istuu portailla Nestori Miikkulainen.
Huuliharpuaan soittaa ja norppa
nousee pinnalle pärskähtäen.
Aallon lailla se suunnisti soittajan luo,
sille tuttua tutumpi on säveltuo.
Laulu kertoo näin, mitä on yksin kun jää.
Hyvin hylje sen ymmärtää.
Tanssittu koskaan ei Nestorin häitä,
maailma houkutti pois morsion.
Vanhojapoikia viiksekkäitä,
mies sekä hylje kumpikin on.
Saimaan saaressa pikkuinen torppa,
sinne elämän toveri tahtonut ei.
Yksin Nestori jäi, kuten norppa.
Myös sen kumppanin kohtalo vei.
Suuri Saimaa, mut sata on hylkeitä vaan,
kohta jäljellä ei ehkä ainuttakaan.
Huuliharppua soittelee Miikkulainen,
yksin ymmärtää kaipuun sen.
Tanssittu koskaan ei Nestorin häitä,
maailma houkutti pois morsion.
Vanhojapoikia viiksekkäitä,
mies sekä hylje kumpikin on.
Saimaan saaressa pikkuinen torppa,
istuu portailla Nestori Miikkulainen.
Lepokivellään iäkäs norppa,
katsoo ystävää ymmärtäen.
Suuri Saimaa, mut naista sen rannoilta vaan.
ei näin tuuli sen saareen asettumaan.
Kuten norpan on määrä myös Miikkulaisen
olla sukunsa viimeinen.
Tanssittu koskaan ei Nestorin häitä,
maailma houkutti pois morsion.
Vanhojapoikia viiksekkäitä,
mies sekä hylje kumpikin on.
Tanssittu koskaan ei Nestorin häitä,
maailma houkutti pois morsion.
Vanhojapoikia viiksekkäitä,
mies sekä hylje kumpikin on.