Kultakuume - Single Edit
Junalla matkaan etelään
Karkuun lähdin vanhaa elämää
Kotiin en palaa, se päätetty on
Kunnes kohtaloni mä täyttänyt oon
Pimeä yö kiireellä saapuu
Höyhenten saarille pitkä on matka
Kiskojen äänet kaiuiksi muuttuu
Muuta en toivo
Saisinpa untani jatkaa
Onnen kultaa huuhtomaan
Kaikki jäävät unissaan
Ja vaikkei mitään löytyiskään
Valveilla jäämme etsimään
Vaimolle sanoin että lähtisin
Tulen kuuluisaks ja pääsen telkkariin
Keinot on monet, muttei yksikään
Helpota puristusta sisällä pään
Pimeä yö kiireellä saapuu
Höyhenten saarille pitkä on matka
Kiskojen äänet kaiuiksi muuttuu
Muuta en toivo
Saisinpa untani jatkaa
Onnen kultaa huuhtomaan
Kaikki jäävät unissaan
Ja vaikkei mitään löytyiskään
Valveilla jäämme etsimään
Ja vaikka kaikki harhaa ois
En sitä tahdo päästää pois
Uni on hellää suudelmaa
Totuuden kahleet kuristaa
Junalla matkaa pohjoiseen
Tyhjäksi suunnitelmani teen
Kotona oikea elämä odottaa
Päätä särkee, hartioita kolottaa
Vanha typerys oon
Sille mitään ei voi
Ehkä hän joskus anteeksi antaa
Matkani kaiut korvissa soi
Kaikki muu joutaa hornaan
Jos kotoa herätä saan
Onnen kultaa huuhtomaan
Kaikki jäävät unissaan
Ja vaikkei mitään löytyiskään
Valveilla jäämme etsimään
Ja vaikka kaikki harhaa ois
En sitä tahdo päästää pois
Uni on hellää suudelmaa
Totuuden kahleet kuristaa
Totuuden kahleet
Karkuun lähdin vanhaa elämää
Kotiin en palaa, se päätetty on
Kunnes kohtaloni mä täyttänyt oon
Pimeä yö kiireellä saapuu
Höyhenten saarille pitkä on matka
Kiskojen äänet kaiuiksi muuttuu
Muuta en toivo
Saisinpa untani jatkaa
Onnen kultaa huuhtomaan
Kaikki jäävät unissaan
Ja vaikkei mitään löytyiskään
Valveilla jäämme etsimään
Vaimolle sanoin että lähtisin
Tulen kuuluisaks ja pääsen telkkariin
Keinot on monet, muttei yksikään
Helpota puristusta sisällä pään
Pimeä yö kiireellä saapuu
Höyhenten saarille pitkä on matka
Kiskojen äänet kaiuiksi muuttuu
Muuta en toivo
Saisinpa untani jatkaa
Onnen kultaa huuhtomaan
Kaikki jäävät unissaan
Ja vaikkei mitään löytyiskään
Valveilla jäämme etsimään
Ja vaikka kaikki harhaa ois
En sitä tahdo päästää pois
Uni on hellää suudelmaa
Totuuden kahleet kuristaa
Junalla matkaa pohjoiseen
Tyhjäksi suunnitelmani teen
Kotona oikea elämä odottaa
Päätä särkee, hartioita kolottaa
Vanha typerys oon
Sille mitään ei voi
Ehkä hän joskus anteeksi antaa
Matkani kaiut korvissa soi
Kaikki muu joutaa hornaan
Jos kotoa herätä saan
Onnen kultaa huuhtomaan
Kaikki jäävät unissaan
Ja vaikkei mitään löytyiskään
Valveilla jäämme etsimään
Ja vaikka kaikki harhaa ois
En sitä tahdo päästää pois
Uni on hellää suudelmaa
Totuuden kahleet kuristaa
Totuuden kahleet
Credits
Writer(s): Tapio Ylinen
Lyrics powered by www.musixmatch.com
Link
© 2024 All rights reserved. Rockol.com S.r.l. Website image policy
Rockol
- Rockol only uses images and photos made available for promotional purposes (“for press use”) by record companies, artist managements and p.r. agencies.
- Said images are used to exert a right to report and a finality of the criticism, in a degraded mode compliant to copyright laws, and exclusively inclosed in our own informative content.
- Only non-exclusive images addressed to newspaper use and, in general, copyright-free are accepted.
- Live photos are published when licensed by photographers whose copyright is quoted.
- Rockol is available to pay the right holder a fair fee should a published image’s author be unknown at the time of publishing.
Feedback
Please immediately report the presence of images possibly not compliant with the above cases so as to quickly verify an improper use: where confirmed, we would immediately proceed to their removal.