Vanha Palvikinkku
taas nälkä tullut on, kun toiset jo nukkuu
nyt vanhan palvikinkun kuoret kuulee kunnian
on mikrossa nyt brat-wursti roskikseen hukkuu
hän muka unissansa hiipii köökkiin ruokalan
myös juustokilot kaikki hän suuhunsa tunkee
on nälkäisenä poika palvikinkku mestarin
ja yöhön kesäiseen jääkapin hän sulkee
ja palvikinkku mestarille laittaa tekstarin
jos kerran hän toisillekkin keittää näin saa
palvikinkku lihalientä ruskehtavaa
ja kerran kinkun söivät sen kinkun jonka möivät
yhä ikävöivät sitä uudestaan
taas sunnuntaina saa isä aukaista linkun
on häät ja sauhu mahtavat maistiaiset loi
ja poika nenässään tuntee palvatun kinkun
ja tuoksun joka taivaanbaarin asti nousta voi
hän vielä nuori on mutta oottaa jo aikaa
kun kaikkialta kansa saapuu lihaa ostamaan
voi kuinka kunniaa palvikinkut nuo saikaan
hän toivoo että pääsee vielä hintaa nostamaan

Credits
Writer(s): Jope Ruonansuu, Saukki, Seppo Ruonansuu, Sven Lindahl
Lyrics powered by www.musixmatch.com
Link
© 2024 All rights reserved. Rockol.com S.r.l. Website image policy
Rockol
- Rockol only uses images and photos made available for promotional purposes (“for press use”) by record companies, artist managements and p.r. agencies.
- Said images are used to exert a right to report and a finality of the criticism, in a degraded mode compliant to copyright laws, and exclusively inclosed in our own informative content.
- Only non-exclusive images addressed to newspaper use and, in general, copyright-free are accepted.
- Live photos are published when licensed by photographers whose copyright is quoted.
- Rockol is available to pay the right holder a fair fee should a published image’s author be unknown at the time of publishing.
Feedback
Please immediately report the presence of images possibly not compliant with the above cases so as to quickly verify an improper use: where confirmed, we would immediately proceed to their removal.