Arvovaltaa
Me ollaan sorron lapsia, ankara on elon taisto
Taas auto ajoon lähtee, lähtee verkkaan, liikkuen
Kyydissään on raati yksimielinen
Risteyksestä kääntyy, kääntyy taasen oikeaan
Ja vaikeata onkin, oikealta ohittaa
Laulos pyhä vala, tahtiin katajain
Valvonnassa raadin vahvan
Taipaleelleen poimii, poimii mukaan kulkijan
Jos savukkeesta lähtee vaik tuoksu mahorkan
Uudet tiedon jyvät, uuden kansan kynttilän
Jot' valkeina loistaa viel saadaan itämään
Siis laulos pyhä vala tahtiin katajain
Valvonnassa raadin vahvan ja arvokkaan
Kun taivas alkaa jälleen aamun myötä valjeta
Ei päähän lipputangon edes tuuli kajoa
Kovin turhaan riippuu, siellä viiri isännän
Matkalta kun palaa, yksi tiesi vähemmän
Siis laulos pyhä vala tahtiin katajain
Valvonnassa raadin vahvan
Laulos pyhä vala tahtiin katajain
Valvonnassa raadin vahvan ja arvokkaan
Taas auto ajoon lähtee, lähtee verkkaan, liikkuen
Kyydissään on raati yksimielinen
Risteyksestä kääntyy, kääntyy taasen oikeaan
Ja vaikeata onkin, oikealta ohittaa
Laulos pyhä vala, tahtiin katajain
Valvonnassa raadin vahvan
Taipaleelleen poimii, poimii mukaan kulkijan
Jos savukkeesta lähtee vaik tuoksu mahorkan
Uudet tiedon jyvät, uuden kansan kynttilän
Jot' valkeina loistaa viel saadaan itämään
Siis laulos pyhä vala tahtiin katajain
Valvonnassa raadin vahvan ja arvokkaan
Kun taivas alkaa jälleen aamun myötä valjeta
Ei päähän lipputangon edes tuuli kajoa
Kovin turhaan riippuu, siellä viiri isännän
Matkalta kun palaa, yksi tiesi vähemmän
Siis laulos pyhä vala tahtiin katajain
Valvonnassa raadin vahvan
Laulos pyhä vala tahtiin katajain
Valvonnassa raadin vahvan ja arvokkaan
Credits
Writer(s): Kaarle Viikate
Lyrics powered by www.musixmatch.com
Link
© 2025 All rights reserved. Rockol.com S.r.l. Website image policy
Rockol
- Rockol only uses images and photos made available for promotional purposes (“for press use”) by record companies, artist managements and p.r. agencies.
- Said images are used to exert a right to report and a finality of the criticism, in a degraded mode compliant to copyright laws, and exclusively inclosed in our own informative content.
- Only non-exclusive images addressed to newspaper use and, in general, copyright-free are accepted.
- Live photos are published when licensed by photographers whose copyright is quoted.
- Rockol is available to pay the right holder a fair fee should a published image’s author be unknown at the time of publishing.
Feedback
Please immediately report the presence of images possibly not compliant with the above cases so as to quickly verify an improper use: where confirmed, we would immediately proceed to their removal.