Keinu
Hän, joka keinussa jumalten keinuu
Välillä taivaan ja helvetin heiluu
Hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu
Kun keinuu
Hän, joka selässä ristinsä kantaa
Kohtalon haltuun itsensä antaa
Hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu
Kun keinuu
Hän on hiphop jumalan poika, iskuja viskoon kun salamoita
Voi kuka vaan koettaa, heille häviötä luvata voidaan
Ei koskaan kohtaloaan valinnut otti hiljaa paikkansa vastaan
Valtaistuimeensa lapsena kahlinnut isä antoi aikansa kasvaa
Hän tunsi sen vahvana sisällään, mitä saanut oli lahjana isältään
Se samalla ikuisen kirouksen sisältää
Tuleva kuolemaan suruun ja ikävään
Tiensä on oleva lukittu, hänen tiensä on oleva tutkittu
Siitä on kuhistu, jupistu ja mutistu, mut ennen kun saaga on valmis hän ei luhistu
Häntä on kivitetty rehtorin nähden
Nimitelty lennoksi tähden
Hän on nähnyt omien kääntyvän, sillalla katsellut jokien jäätyvän
Silti uskoo valon voittavan vielä, vaikka tietää pimeyden koittavan mukanaan suun
Soittaja viedä
Hän, joka keinussa jumalten keinuu
Välillä taivaan ja helvetin heiluu
Hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu
Kun keinuu
Hän, joka selässä ristinsä kantaa
Kohtalon haltuun itsensä antaa
Hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu
Kun keinuu
Hän ei koskaan välittänyt siitä, että vastaan tuulee, nyt hän puhuu siellä missä
Kansa kuulee
Hänet on ajettu liikkumaan pimeän tullen, hänen ei tarvitse kertoa nimeään sulle
Legendat kulkee hänen teoistaan, näiltä kentiltä ei löydy hänen veroistaan
Tutkijat kirjottaa hänen keloistaan, lehdet kirjottaa hänen kelloistaan
Seuraajat peloissaan pelkäävät loppua, he aistivan hänen kulkevan ansaan
Siihen hän on jo kerennyt tottua, hän tietää mitä unelmat maksaa
Mutta hän jaksaa kruununsa kantaa, eikä sitä koskaan pois kuulukaan antaa
Vaikka hänen saarnansa suututtaa lampaat, ilman häntä olis puuduttavampaa
Eteensä on levitetty punasia mattoi, mutta aasilla hän ei raidaa
Hänen eteensä on levitetty tuhansia akkoi, mut aasia hän ei suostu painaa
Hänen on väitetty käyttävän Saatanan voimaa, illuminatia seinille maalata voidaan
Mut juorut ei riitä kaatamaan poikaa, hän hiphopin parantaa noin vaan

Credits
Writer(s): Antti Riihimaeki, Eppu Kosonen, Jare Henrik Tiihonen, Pietari Eero Benjami Palomaki
Lyrics powered by www.musixmatch.com
Link
© 2024 All rights reserved. Rockol.com S.r.l. Website image policy
Rockol
- Rockol only uses images and photos made available for promotional purposes (“for press use”) by record companies, artist managements and p.r. agencies.
- Said images are used to exert a right to report and a finality of the criticism, in a degraded mode compliant to copyright laws, and exclusively inclosed in our own informative content.
- Only non-exclusive images addressed to newspaper use and, in general, copyright-free are accepted.
- Live photos are published when licensed by photographers whose copyright is quoted.
- Rockol is available to pay the right holder a fair fee should a published image’s author be unknown at the time of publishing.
Feedback
Please immediately report the presence of images possibly not compliant with the above cases so as to quickly verify an improper use: where confirmed, we would immediately proceed to their removal.